Moro! Masentavan märkää marraskuuta maanmiehet!
Ajattelin kirjoittaa tälläisen pikaisen tilannepäivityksen poissaoloni selvitykseksi.
Alkajaisiksi; olen puuhastellut viimevuoden joulu/marraskuusta saakka eräällä Salossa pidetyllä peliohjelmointikurssilla. Päätös lähteä kurssille/muuttaa Saloon vanhasta kotikaupungista, Kuopiosta, oli vähän hyppy tuntemattomaan, mutta se tuntui ainoalta oikealta "aktivoivalta" ratkaisulta vaikka sen aihe poikkesikin paljon aikaisemmasta koulutuksestani.
Tekusta valmistumiseni jälkeen epäilin pitkään olinko sittenkään valinnut oikeaa alaa itselleni. Pääosin rakastin kuitenkin juttujen/tarinoiden kirjoittamista, piirtämistä sekä ohjelmointia ja tekniikkaa. Itsessään jokainen näistä uravalinnoista tuntui minusta älyttömän kahlitsevalta. Noin puolen vuoden tuumimistauon jälkeen jotain paloja loksahti kohdalleen ja syntyi ajatus siitä miten pelialalla kaikki nämä puolet tuodaan yhteen. Olen aina pitänyt peleistä ja ollut kiinnostunut niiden luomisesta mutta pitänyt siihen liittyvää ohjelmointia myös älyttömän monimutkaisena. Tekun ohjelmointikurssit kuitenkin valottivat asiaa huomattavasti ja nyt minulla oli siihen uusi perspektiivi. Näin siis aloin etsiä vastaavaa koulutusta ja päädyin kys. kurssille =) Tarkoitus oli laajentaa omia ohjelmointitaitoja ja tavata ihmisiä joilla oli sama intohimo pelialaa kohtaan.
Kurssi loppui nyt viimekuussa ja siitä poiki oikein hieno stipendi sekä monta mahtavaa tuttavuutta. Voitettiimpa muutama paikallinen ohjelmointikilpailukin. Hurjaa vääntöä (enkä ihan heti lähtisi uudelleen =n=). Ennenkaikkea kurssista syntyi neljän henkilön tiimi joka suunnittelee parhaillaan ensimmäisiä pelejään ja jonka jäsenistä olen yksi. En olisi ikinä päässyt tähän asemaan ilman Opiframen omistautuneita ja asiantuntevia kouluttajia sekä tiimini innokkaita jäseniä, joten kiitos siitä kuuluu yksinomaan heille =)
Pahoitteluni etten ole ehtinyt viimeaikoina postailla. Projektien parissa työskentely tuntuu kuluttavan suurimman osan päivän mehuista =j Ajattelin siirtää blogin tilapäisesti tauolle edes jonkinlaisen viiteviestin saattelemana. Tämä ei tietenkään tarkoita että sen päivitys lakkaisi kokonaan vaan lähinnä säännöllisten postausten hyllyttämistä ajanpuutteen vuoksi. Yllättävää miten usein huomaan päivän aikaan ajattelevani projekteja. Tulen todennäköisesti laittamaan tänne uudempia sketsejäni kun julkaisukelpoisia saan aikaiseksi ja kuka tietää, toivottavasti aikanaan jotain peleihimme liittyvää =)
Mutta ennen kaikkea, hyvää joulun odotusta kaikille! (Tämä tarkoittaa myös lunta, luontoäiti. You hear me?!)
T:Pete
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
perjantai 27. syyskuuta 2013
Flörb
Jahas. Mitähän tähän nyt rustaisi... Arki nyt on aika tylsää joten siitä kirjoittaminen tuntuu turhalta. Ai mutta hetkinen! *jotain blogimaisen nokkelaa yhteiskuntakritiikkiä* Done! Now back to stupid =I
Wiikon wanahoja unohtamatta. Tuhoutumisen ABC:
lauantai 21. syyskuuta 2013
Arkistojen Uumenista: Velmut - Eksyksissä
Viikonlopun uusintajaksot saattavat eeppisen tarinan huikeaan päätökseensä. Pitäkää korvistanne kiinni, nyt lasketaan mäkeä!
torstai 12. syyskuuta 2013
Arkistojen Uumenista: Velmut - Eksyksissä
Laitetaampa viime maanantaina unohtuneen postauksen vuoksi tänään kaksi pätkää =P
torstai 5. syyskuuta 2013
maanantai 2. syyskuuta 2013
perjantai 30. elokuuta 2013
tiistai 27. elokuuta 2013
Arkistojen Uumenista: Velmut - Eksyksissä
Huppista. Meinaa aikataulut rupsahtaa, mutta se laskettakoon blogin teeman piikkiin.
Tästä alkaa ainakin satasivuinen ja kolmiulotteinen (katsohan oikein tarkkaan) sarjakuvaelämys, Eksyksissä, joka seuraa kahden rakastettavan samaistuttavan hahmon, ... ja ..., seikkailuja ...:n korpimetsässä. Katkonaista elokuvailtaa rakkaat katsojA =I

lauantai 24. elokuuta 2013
maanantai 19. elokuuta 2013
Urkistojen Huumenista: Korput
Minuuttia myöhemmin Jukka onnistui kadottamaan itsensä itseltään 8C
Alla on jonkinlaisen monsterin suunnittelun tulos. Inspiraationa muutama taruolento kuten Jerseyn paholainen. Kuvittelin otuksen jonkinlaiseen tutkimattomia sopukoita täynnä olevaan sankkaan metsäiseen vuoristoympäristöön, jossa se vaanii ja tutkiskelee etäältä lumen kotiinsa saartamaa ihmispoloa, hitaasti rohkaistuen, lähestyen. Ei välttämättä tarkoitusperiltään "paha", vaan yksinkertaisesti käyttäytymiseltään tuntematon ja nälkäinen villieläin.
Tässä otuksessa on mm. sekoitus kanaljaa/papukaijaa, peuraa, riikinkukkoa ja peikkohaita. Näin peikkohaista puheenollen, sillä on ihan nätti purulaitteisto: http://24.media.tumblr.com/744baaa181793440a4ee0b374d625635/tumblr_mgseiq2GE61r0bv4uo1_400.gif
torstai 15. elokuuta 2013
maanantai 12. elokuuta 2013
lauantai 10. elokuuta 2013
maanantai 5. elokuuta 2013
Arkistojen Uumenista: Velmut
No kappas. Mikäs se sieltä pölähti. Jouluhan se (Jos ette vielä havainneet, kys. pätkä ilmestyi arvatenkin aikoinaan joulun aikoihin =F).
Velmujen joulunviettoperinteet poikkeavat hieman tunnetuista normeista, kuinkas muuten.
Velmujen joulunviettoperinteet poikkeavat hieman tunnetuista normeista, kuinkas muuten.
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Voi unelmatorttu
Jäipä taas maanantain sketsi laittamatta. Tell you what, heivataan siitä hyvästä koko viikon aikataulu mäkeen, laitetaan kaikki varatut sketsit kannuun, heitetään sekaan muutama tuoreempi tapaus ja sekotetaan ankarasti. Voila, kärsikää.
Reino perustaa löytöeläintoimiston:
Taffelin mainostoimiston odottamattomasti flopannut uusi maskotti, Hanz Shootstuffel:
Reino perustaa löytöeläintoimiston:
Taffelin mainostoimiston odottamattomasti flopannut uusi maskotti, Hanz Shootstuffel:
torstai 25. heinäkuuta 2013
Arkistojen Uumenista: Velmut
Arja oli juuri päässyt tehokkaaseen rytmiin astioiden tiskaamisessa kun pikku Ylermi taapersi kiihdyksissä tupaan:
maanantai 22. heinäkuuta 2013
torstai 18. heinäkuuta 2013
Arkistojen Uumenista: Velmut
Velmujen maailmassa korvalliset yksilöt ovat hyvin korkea-arvoisia, sillä heillä on vaikutusvaltaa =I Viimeaikoina vaikutusvallan alaiset ovat alkaneet vaatia likaisen työn korvauksia.
Raulin seikkailu jatkuu...
maanantai 15. heinäkuuta 2013
torstai 11. heinäkuuta 2013
tiistai 9. heinäkuuta 2013
perjantai 5. heinäkuuta 2013
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Arkistojen Uumenista: Velmut
No uppistakeikkaa. Jäipä eksoottisen, sisämaan lomamatkan vuoksi viimeviikolta kaksi pätkää julkaisematta. Laitetaampa sovitteluksi sketsejä kolmin kappalein, eli muhkea sipesiaali tripölkeissi.
Miksi Reiskalla on kemiran lippalakki, sitä en voi selittää:
Omituinen viittaus muinaiseen Domino-keksimainokseen:
Miksi Reiskalla on kemiran lippalakki, sitä en voi selittää:
Omituinen viittaus muinaiseen Domino-keksimainokseen:
torstai 20. kesäkuuta 2013
Matemaattistemaattissuunnistusta
Uutta kuvaa viimevuoden kesäkuulta:
Sinä kohtalokkaana päivänä Erkki nousi rouva Pirjon tyranniaa vastaan. Alkoi tahtojen taistelu.
maanantai 17. kesäkuuta 2013
torstai 13. kesäkuuta 2013
Kipuna kiivaana
Hmm. Kovin liekkiaiheisia pätkiä tänään. Tämän takana saattavat olla illallisella pohjaan palaneet kananuggetit. Suokaamme niiden tuhkaiselle muistolle hiljainen hetki.
Ja torstain perusperuna.
maanantai 10. kesäkuuta 2013
torstai 6. kesäkuuta 2013
maanantai 3. kesäkuuta 2013
torstai 30. toukokuuta 2013
Hurjaa
Jeps. Laitetaampa tänne vähän uudempaakin matskua välillä.
Blogin kirjotukset ovat jääneet vähälle sillä paljon energiasta on kulunut peliohjelmoinnin opiskeluun, pään vaivaamiseen ja möhöttämiseen. Mutta hei, sanoja.
Hieman otsakurttuja nostattava projekti: http://applicants.mars-one.com/
Nyt siellä joku jo nauraa mutta hei, voi olla että joku onnekas pääsee Melissan karvaiseen kainaloon suksiboksin kokoiseen kapseliin seitsämäksi kuukaudeksi. Avaruusalusten ikkunat on paksua lasia. Siihen tukahtuu tyhjiönkin lävistävät karjaisut.
Semi uutta velmusketsiä. Pojat törmäävät leikkinsä keskellä mystiseen taruolentoon.
Nyt on hyvä aika ilmottaa myös että tänne tulee silloin tällöin myös peliaiheisia kuvatuksia. Kyseistä viihteen muotoa kun tulee ajoittain harrastettua.
Nyt on tullut juostua leikkikavereiden kanssa, snorkkeli päässä, hippasta Warframessa. Tunnelman asettamiseksi: http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=9yr9A_V4Fhs#t=5s
Mä en voi olla ainoo joka on nähny ton pikku hymyn Excaliburin kasvottomalla kypärällä =F Cannot unsee.
Ja sitten torstain perus peruna.

maanantai 27. toukokuuta 2013
torstai 23. toukokuuta 2013
maanantai 20. toukokuuta 2013
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
maanantai 13. toukokuuta 2013
torstai 9. toukokuuta 2013
maanantai 6. toukokuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)